Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Veli juoksee yliopistollisen eläinsairaalan käytävää tottuneesti edestakaisin. Välillä käytävän päässä näkyy siivooja, sitten kohti kävelevä ihminen ja kohta ohi kävelee toinen koira, joita kaikkia nuorukaisen täytyy hetki ihmetellä. Sitten juokseminen taas jatkuu.
“Left, right, left, good” sanoo eläinsairaalan fysioterapeutti.
Askelvoimalevyjuoksu on tarkkuutta vaativaa puuhaa. Levylle tarvitaan osumia neljällä tassulla vasemmassa ja oikeassa kierroksessa. Välillä vauhti on liian hidasta, ja välillä taas niin nopeaa, että levylle osuu vain yksi tassu.
Olemme tulleet tekemään sairaalalle juoksutestit ensimmäisenä lomapäivänäni. Vuosikontrollin muut tutkimukset olivat toukokuussa. Tuolloin askelvoimalaite oli rikki, ja sovimme tulevamme myöhemmin tähän testiin. Painoa on tutkittavalle kertynyt tutkimusten välillä 1,5 kiloa lisää, ja nyt Veli painaa huimat 26,6 kiloa. Se on paljon puolitoistavuotiaalle bordercollielle.
Mutta on Veli urheillutkin. Se harrastaa kesälajinaan vesipelastusta, ja kiskoo isoja veneitä ja ihmisiä rannalle vähintään kerran viikossa. Lisäksi se on ulkoillut paljon, kenties tuplamäärän talveen verrattuna. Se viettää päivästä useamman tunnin ulkona.
Veli on ollut innokas harrastaja, kuten bordercollien kuuluukin. Se ei silti ole syttynyt vielä mihinkään työntekoon. Se osallistuu harjoituksiin riemulla, mutta ei jaksa keskittyä vielä viittä minuuttia kauempaa kerrallaan. Puolen vuoden harjoittelun jälkeen se pystyy keskittymään tutulla treenihallilla, mutta hankalasti muissa ympäristöissä. Kun se väsyy, se karkaa ja alkaa leikkiä hippaa, joten jos se on harjoituksissa vapaana, laitan sen kaulapantaan kiinni pitkän liinan. Se ei hallitse vielä vartaloaan, ja takajalat kulkevat aika ajoin eritahtia etujalkojen kanssa. Syvät vatsalihakset eivät jaksa kannatella pitkää selkää paketissa. Jos pitäisi kääntyä tiukasti, se ei onnistu.
Veli on käynyt saman peruskoulutuksen kuin muutkin koirani, enkä ole valinnut sille mitään lajia. Se osaa kohdetyöskentelyn salat, ja on yllättävän ketterä korokeharjoituksissa. Se osaa seurata oikealla ja vasemmalla puolella, kävellä kauniisti hihnassa, ja se hallitsee jo monta rallytokon ja tokon tehtävää. Agility on puuttuvan vartalonhallinnan vuoksi vielä vaikeaa, siinä olemme tehneet vasta pieniä perusharjoituksia. Se on vaikeaa myös itselleni, koska en haluaisi, että Velin kanssa käy samoin kuin Ilon kanssa kävi. Että koulutan nuoren koiran kilpailukuntoon lajissa, jonka sitten joudumme heti terveyssyiden vuoksi lopettamaan.
Coplan vuosikontrolli oli meille vaikeampi kuin aikaisemmat tutkimukset. Teini-ikäinen koira, joka on pakotettu pentuna hoidettavaksi on ehtinyt muodostaa mielipiteensä sairaalasta. Ja sairaala ei ole mukava paikka. Veli on oppinut murisemaan kumeasti, ja vauvan naamasta huolimatta, se on mielipiteessään tosissaan. Stetoskoopin kanssa lähestyvä lääkäri toimii vihjeenä sille, että tutkimukset alkavat, ja silloin Veli alkaa taistella. Se on kuin kolmivuotias lapsi, joka ei halua että lääkäri tutkii, enkä pysty kertomaan sille, että mitään pahaa ei ole tapahtumassa. Otan Velin kainaloon ja pidän sitä sylissä kun lääkäri kuuntelee sydämen stetoskoopilla. Sitten nostamme sen hoitajan kanssa pöydälle ja pidämme sitä kapalo-otteessa, johon Veli hiljalleen rauhoittuu. Kun se pääsee pöydältä pois se käy pussaamassa lääkäriä. Edelleen on tämän koiran onni, että se palautuu hankalista tilanteista hyvin.
Vuosikontrollissa Velille tehtiin ortopedinen tutkimus, ja sen olat röntgenkuvattiin. Kaikki oli kunnossa. Tätä tutkimusta jännitin vähemmän kuin edellisiä, sillä talvella otin Velistä viralliset kuvat, ja kauniiden lonkkien ja puhtaan selän lisäksi näin olkien tilanteen nyt myös itse. Leikattu nivel ei tuolloin ollut vielä täyttynyt, eikä se lääkärin mukaan ole sitä vieläkään. Paraneminen on hidasta puuhaa.
Muutoin Veli on perheemme Herra Huoleton. Ikuinen vauvakoira, joka ei kenties koskaan kasva henkisesti isoksi. Se nukkuu mieheni kanssa riippumatossa päiväunia, ja istuu puutarhatuolissa pöydän ääressä päivällisellä. Sen elämässä on OCD:tä lukuunottamatta kaikki ollut aina hyvin.
Ja hyvä niin.
Ensi viikolla Veli pääsee ensimmäiselle Norjan matkalleen, josta se jäi viime kesänä paitsi. Tätä liki kolmen viikon matkaa voi seurata Karavaanarikoirat -blogissa.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).